Vielä hoidon tasosta

14.02.2019

Kuntien talous on retuperällä. Velkataakka kasvaa. Valtionosuuksia leikattiin edelleen tälle vuotta 70 miljoonaa. Huoltosuhde heikkenee. Sote menot kunnissa ovat noin puolet toimintamenoista.

Pikku paniikissa ponnisteleville kunnan viranhaltijoille ja luottamushenkilöille tupsahtaa sähköpostiin yksityisen sote tuottajan esittelypostia. Kohta ollaankin jo valtuustosalissa kuulemassa tarjousta. Seuraavaksi tehdään päätöksiä.

Persaukinen pikkukunta, tai miksei isompikin, tarttuu edulliseen soten kokonaispakettitarjoukseen kuin hukkuva oljenkorteen.

Todellinen syy yksityistämisille on siis kuntatalouden pohjan pettäminen. Toki kunta voi säästää omatkin sote toimintansa ja asiakkaansa kuoliaaksi.

Epäkohtien löytyminen tarkoittaa sopimuksessa epäonnistumista

Kuka sitten valvoo hoitoa ja tehtyjä sopimuksia. Miltä kuulostaa yhtiön omavalvonta? Niin minustakin. Entä kunnan, eli yksityistäjän valvonta? Epäkohtien löytyminen tarkoittaa sopimuksessa epäonnistumista.

Mitä jos laitos suljetaan? Kunnan juuri alas ajama hoitotyö onkin aloitettava taas alusta, tai hankittava kiireellä uusi yksityinen toimija.

Mikko Nurmo, Eduskuntavaaliehdokas (PS), Pirkanmaan vaalipiiri