Annetaan pienenkin ponnistaa

11.02.2019

Näin selvää pientalonpojan tappolinjausta kuin Sipilän, Karhiselta tilaama selvitys ei ole vielä nähty.

Siinä maataloustukien ulkopuolelle rajattaisiin kaikki alle 20,000€ myyntituloja saavat tilat.

On selvää, että pientiloilla ei enää pelkällä maatalouden tulolla eletä, vaan ansiota on haettava myös muualta. Näin on useilla pientiloilla toimittu kautta aikain.

Moni pikkutila on kannattava ja ekologinen. Vanhaa kalustoa korjaillaan ja käytetään tarkoin loppuun. Käsityövaltaista työtäkään ei kaihdeta.

Niin pienemmän kuin isommankin tilan toimeentulon kannalta tuki on kuitenkin välttämätön. Tuleeko seuraavaksi raportti, jossa todetaan, että asumistukea maksetaan vain yli kahdensadan neliön huusholleihin?

Mikäli kaikki pikkutilat lopetettaisiin yhtäkkiä tukipolitiikan muutoksella, millä rahalla muutenkin velkataakan alla painiskelevat suurtilat ne ostaisivat?

Vai toteutettaisiinko ilmastonmuutoksen nimissä jättimäinen peltojen metsittäminen? Ei kuulosta järkevältä nälkää näkevässä maailmassamme.

Mikko Nurmo, Kansanedustajaehdokas, Perussuomalaiset